26.1.2018

itsetehdyt kapussikorut


Innostuin pitkästä aikaa koruaskartelusta, ja kokonainen ilta kuluikin kuin huomaamatta korujen parissa räpeltäessä ja Gilmoren tyttöjä sivusilmällä katsellessa. Sainpa kuvattua muutaman koruaskartelu-tutoriaalinkin blogia varten :-) Aiemmin olin ihan hulluna koruaskarteluun ja myinkin hurjan paljon tekemiäni koruja muun muassa Facebookin kautta ystäväni Ellan kanssa, mutta jossain vaiheessa innostus lopahti ja helmilaatikot jäivät kaapin perukoille pyörimään pariksi vuodeksi. Nyt koruinnostus taitaa nostaa taas päätään ja korutarvikkeet pääsevät taas käyttöön.
Tällä kertaa tein muun muassa tällaisia kapussikoruja, joissa on siis metallinen pohja, välissä paperinen kuva ja päällä kapussilasi. Väliin leikkasin kuvia vanhasta saksan oppikirjasta, kasvikirjasta ja satukirjasta. Noista isommista tulee kaulakoruja, kunhan saan vielä laitettua niihin ketjut, ja noista pienemmistä teen korvakorut. Näistä tuli mielestäni oikein ihania, ja voi miten tekisi taas mieli lähteä johonkin tapahtumaan myymään koruja. Juuri jotain tällaisia vintage-henkisiä kapussikoruja olisi ihana tehdä enemmänkin ja juuri myytäväksikin, minulla kun noita vanhoja kirjoja ja lehtiä riittäisi tällaisia varten hyödynnettäväksi ♥ Ehkä vielä joskus! Toistaiseksi nämä vain menevät ehkä-joskus-myytävien korujen kasaan, odottelemaan josko joskus tulisi vastaan jokin kiva tapahtuma tai tilaisuus myydä koruja. Omaan käyttöön nämä eivät yksinkertaisesti ehdi, kun  omat korulaatikot ovat jo niin täynnä, mutta näitä on vaan niin hauska näpertää! 

Löytyykö blogin lukijoista koruilun ystäviä? :-)

7 kommenttia:

  1. Tosi hienoja! Mistä noita korun pohjia /kehyksiä saa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Maiju! Itse olen ostanut niitä useista eri nettihelmikaupoista, mutta esimerkiksi Helmikauppa.comissa pohjat on lajiteltu kätevästi koon mukaan: http://www.helmikauppa.com/kapussipohjat-i-87.html :)

      Poista
  2. Hienoja ja persoonallisia koruja - eipä tule samanlaisia vastaan, kun itse tekee. :)

    VastaaPoista
  3. Voi, mulla on ihan samanlaisia taustoja. Mulla oli vuosia toiminimi ja tein ystäväni kanssa koruja, joita myytiin useammalla jälleenmyyjällä. Muutama vuosi sitten into vaan lopahti ja päätettiin pistää pillit pussiin. Nyt on ollut ihanaa tehdä ihan vaan omia käsitöitä ja askarteluja. Korut innostaa kuitenkin aika paljon ja usein huomaan suunnittelevani korujen tekemistä. Mullakin tarvikkeita on jemmassa ja välillä niistä jotain teenkin. Näistä sun koruista tuli tosi kivoja, persoonallisia ja erottuvia. Kiva postaus!

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi! :-)